Pihliksen nutan uudet aukioloajat

Nyt se viimein tapahtuu! Odotus on ohi, nuorisotalo aukeaa ensi maanantaina 31.8. 🙂

Mutta! Koska koronatilanne on vielä herkkä, pitää kaikkien noudattaa ohjeistuksia tarkkaan eli hyvästä käsihygieniasta pidetään entistäkin paremmin huolta ja myös turvavälit pidetään niin muihin lapsiin ja nuoriin kuin myös nuoriso-ohjaajiin. Kaikki talon tilat eivät myöskään ole samaan tapaan käytössä niin kuin aikaisemmin. Kerromme niistä lisää sitten kun tulet talolle. Voimme joutua myös rajoittamaan kävijöiden määrää, jos näyttää siltä, että jonain päivänä talossa on liikaa lapsia tai nuoria.

Tulethan nuorisotalolle vain terveenä eli jos tunnet minkäänlaisia oireita (esim. kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, nuha, pahoinvointi), jää kotiin, myös silloin vaikka olisitkin ollut samana päivänä koulussa.

Junnujen eli 3.-6.-luokkalaisten kanssa ollaan päädytty seuraavanlaiseen porrastettuun aukioloon eli nuta on auki:

Ma klo 14-16 vain 3.-luokkalaisille

Ke klo 14-16 vain 4.-luokkalaisille

To klo 14-16 vain 5.-luokkalaisille

Pe klo 14-16 vain 6.-luokkalaisille

Nuorten eli 7.-luokkaisista ylöspäin kanssa ollaan auki samalla tavalla kuin aikaisemminkin eli ma ja ke-pe klo 17-20:45!

Miksi junnuille talo on eri tavalla auki ja nuorille ei? Tulimme työntekijöiden kesken tämänkaltaiseen ratkaisuun, koska junnujen kanssa turvavälien ja hygienian valvominen on haastavampaa; junnut kun tuppaa olemaan niin liikkuvaista ja eloisaa porukkaa. Erilaiset ohjeet saattavat joskus myös unohtua helposti. Tällä tavalla me nuoriso-ohjaajat pystymme paremmin hallitsemaan isossa talossamme tapahtuvaa avointa toimintaa, pitäen huolta koronaan liittyvistä ohjeistuksista. Tilannehan voi tietysti muuttua! Jos jostain syystä koetaan, että tämä uusi tapa ei toimi, niin teemme muutoksia sen mukaan, mutta ainakin nyt aloitetaan syksy 2020 tällä tavalla 🙂

Me myös uskotaan, että kunhan junnut tottuu tähän uuteen tapaan, niin voi olla monen mielestä aika kivaakin, että nutalla on vain omanikäisiä tyyppejä 🙂

Nähdään siis ensi viikolla, on ollut ikävä!