RuutiBudjetti-rahoituksen avulla aikaansaadut kevään hygieniapassikoulutukset on saatu päätökseen

Viime vuoden RuutiBudjetti-prosessissa nuoret toivoivat hygieniapasseja alueen koulujen 9.-luokkalaisille ja järjestimme Osaamistehdas Oy:n kanssa neljä eri koulutuskertaa Viikin nuorisotalolla viimeisen kahden viikon aikana.

Alueen kouluista (Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu, Latokartanon peruskoulu ja Helsingin Uusi yhteiskoulu) vain HUYK:ssa on mahdollista suorittaa hygieniapassi koulun kautta ilmaiseksi valitsemalla se valinnaiseksi aineeksi.

Viikin nuorisotyöyksikkö yhteistyössä nuorten kanssa päätti siis järjestää Norssin ja Latiksen oppilaille mahdollisuuden hankkia hygieniapassi ilmaiseksi. Koulutuksia mainostettiin kouluissa Wilman kautta ja esimerkiksi luokanvalvojan tunneilla, jotta mahdollisimman moni nuori tulisi tietoiseksi tästä hienosta mahdollisuudesta.

RuutiBudjetti-prosessiin osallistuneet nuoret kokivat, että hygieniapassi on tärkeä kaikille nuorille, koska se auttaa muun muassa kesätöiden haussa ja passia tarvitsee kahviloissa ja ravintoloissa työskentelyn lisäksi esimerkiksi elokuvateattereissa työskentelyssä. Ja koska hygieniapassi on voimassa ns. ikuisesti, sen suorittaminen koettiin todella positiiviseksi asiaksi nuorten tulevaisuutta ajatellen.

Yhteistyö Osaamistehdas Oy:n kanssa toimi äärettömän hienosti ja siinä onkin yritys, mitä todellakin voi suositella, jos on tarvetta laadukkaalle koulutukselle ja joustavalle sekä avuliaalle asiakaspalvelulle.